Sovi näyttö soittamalla:
+358 44 7133207

Hei!

Olen vuonna 1969 valmistunut, vastikään remontoitu, 27m2 kerrostalokoti ja etsin uutta omistajaa. Oletpa sijoittaja tai ensiasunnon omistaja tai vaikka molemmat, niin haluan tehdä arjestanne mahdollisimman helppoa. Haluaisitko kuulla minusta tarkemmin?

Minä pähkinänkuoressa:

Taloyhtiööni on tehty kattavasti remontteja, jolloin uusittiin mm. putkistot, kylpyhuoneet ja ikkunat. Näin ollen lähivuosina ei suurempia remonttihuolia ole näkyvissä. Erinomaisen pohjaratkaisuni ansiosta käytän kaikki neliöni tarkasti hyödyksi. Olen saanut mahdutettua tiukkoihin neliöihin tilavan olohuoneen, erillisen keittiön sekä mukavasti säilytystilaa.

Pidän tärkeänä hyviä palveluita, joten oleskelen aivan kiven heiton päässä koulusta, päiväkodista ja Oulun keskustan kattavista palveluista. Kuntoilen myös paljon, joten on mukavaa että urheilumahdollisuudet löytyvät läheltä. Kaiken kukkuraksi Oulujoki on vieressä, joten lämpimänä kesäpäivänä voisimme käydä vaikka kanoottiajelulla.

Ota yhteyttä:

Mikäli kiinnostuit niin ota yhteyttä, sillä yksityisesittelyt onnistuvat hyvin TuplaR:n avulla.

Rauno Rahkonen 044 713 3207 rauno.rahkonen@tuplar.fi
Jaakko Immonen 040 143 6994 jaakko.immonen@tuplar.fi
Eemeli Heikkinen: 041-3187831 eemeli.heikkinen@tuplar.fi

Olisi kiva tutustua teihin!

Asunnon esittely

Sovi näyttö soittamalla:
+358 44 7133207

Asunnon tiedot

Koko: 27m2
Tilat: 1H+KK
Kerros: 1/3
Rakennusvuosi: 1969
Hoitovastike: 106.65

Hinta: 79 000 €

Sijanti: Hintantie 17 A2 , 90500 Oulu

Kohde

Osoite
Hintantie 17 A2 , 90500 Oulu
Kaupungin osa/kylä
Laanila
Kohteen tyyppi
Kerrostalo
Kerrosmäärä
1 / 3
Asuinpinta-ala = huoneistoala m2
27 m2
Muut tilat m2
0 m2
Pinta-alan peruste
Yhtiöjärjestyksen mukainen
Omistusmuoto
Oma
Hallintamuoto
Asunto-osakeyhtiö
Hallintamuoto
Asunto-osakeyhtiö
Osakesarjojen numerot
361-600
Osakkeiden lukumäärä
240
Yhtiöjärjestyksen mukainen huoneistoselitelmä
1H+KK

Kustannukset ja osaketiedot

Hoitovastike
106.65 €/kk
Rahoitusvastike
79.79 €/kk
Vesimaksu
18 €
Autopaikka
6 €

Taloyhtiön tiedot

Taloyhtiön nimi
Asunto-Oy Mäntyahde
Taloyhtiön y-tunnus
0226778-8
Taloyhtiön osoite
Hintantie 17, 90500 Oulu
Rakennusvuosi (lopetettu)
1969
Käyttönottovuosi
1969
Tontin omistus
Oma
Tontin pinta-ala
2277 m2
Kaavoitus
Kattotyyppi
Harjakatto
Kate
Peltikate
Rakennusmateriaali
Tiili, betoni
Lämmitysjärjestelmä
Kaukolämpö
Taloyhtiössä on
Sauna, talopesula, mankeli, urheiluvälinevarasto, väestönsuoja, kaapeli-tv, Huoneistokohtaiset varastot
Kiinteistön hoidosta vastaa
Huoltoyhtiö
Kiinteistöhoidon lisätiedot
Kiinteistöhuolto Jurvelin Oy
Haarasuontie 19, 90240 Oulu
kiinteistohuolto@jurvelin.fi
Rakennukseen tehdyt korjaukset/remontit
Hallituksen selvitys suoritetuista kunnossapito -ja muutostöistä valmistumisajankohtineen

2020 Parvekkeiden saneerauksen suunnittelu (valmis)
2019 Autopaikkaviivoitus uusittu, parvekkeiden saneeraamisen suunnittelu aloitettu (syksy 2019)
2018 lv-kanavien nuohous
2017 Vesikatteen puhdistus ja huoltomaalaus
2016 Sokkelin huolto ja maalaus, vesikatteen kunnostustoimet peltitöiden osalta, rännien ja syöksyjen uusiminen, kattoturvalaitteiden päivitys,
autolämmitystolpan lisääminen
2015 Viemäreiden linjasaneeraus saatettu loppuun, lkkunoiden ja parvekeovien uusiminen, etupihan parannustoimet (asfaltointi, kallistukset)
ja kellaritilojen maalaus
2014 Viemärisaneerauksen ulkotyöt sekä vesikatteen läpivientien tiivistäminen
2012-2014 Viemärisaneerauksen suunnittelu
2013 Ylärännin paikkaus
2012 Jätepisteen lukitus
2011 Salaojien kartoitus ja huuhtelu
2010 Jätekatoksen rakentaminen
2009 Sauna ja pesuhuoneen korjaus
2008 Käytävien maalaus
2007 Lämmönvaihtimen uusiminen sekä patteri- ja linjasäätöjen uusiminen 2003 Ulko-ovien uusiminen ja lukkojen sarjoitus
2002 Vesiputkien uusiminen
Tiedossa olevat korjaukset/remontit
2020 parvekkeiden saneerauksen suunnittelu, sisäänkäyntien katteiden uusimisen suunnittelu.
2021 Parvekkeiden saneeraus (toteutus) 2022 -2023
Korjaukset, joiden ajankohtaa ei ole vielä päätetty: - tuuletuksen parantamistoimet

Kunto ja varustus

Keittiö

Pesutilat

Kylpyhuoneen varustus
Suihkuseinä, wc-istuin, suihku, peilikaappi
Kylpyhuoneen lattia
Laatta
Kylpyhuoneen seinä
Kaakeli

Sauna

Saunan varustus

Erillinen WC

Kodinhoitohuone

Olohuone

Makuuhuoneet

Muut tilat

Pintamateriaalit

Muuta kauppaan kuuluuvaa

Säilytystilat

Muutostyöt ja kunto

Huoneiston yleiskunto
Hyvä

Tee ostotarjous tästä kohteesta

Tarjouksen tiedot

Kohde

Taloyhtiön nimi / Kiinteistötunnus
Asunto-Oy Mäntyahde
Osoite
Hintantie 17 A2 , 90500 Oulu
Kohteen koko
27 m2, 1H+KK
Osakenumerot
361-600

Ostotarjous

HUOM! Ostaja vastaa taloyhtiön ja taloyhtiön pankin mahdollisesti perimästä ylimääräisestä taloyhtiölainan lyhennyskulusta

Kaupan ehdot

Sopimussakko

Mikäli kauppa ei toteudu tämän sopimuksen mukaisesti myyjästä johtuvasta syystä, ostotarjouksen ollessa sitova, maksavat myyjät ostajalle sopimussakkona 
4% velattomasta hinnasta

Asiakirjat

Tarjouksen tekijä ilmoittaa tutustuneensa seuraaviin asiakirjoihin:

Yhteystiedot

Tarjouksen voimassaoloaika