Sovi näyttö soittamalla:
+358 44 7133207

Tervetuloa As Oy Oulun Jukolanniittyyn:

Hei!

Olen vuonna 1995 (nevö foget) valmistunut, täysin remontoitu 75m2 YKSITASOINEN rivitalohuoneisto ja etsin uutta omistajaa. Onpa teitä yksi tai useampi, niin haluan tehdä arjestanne mahdollisimman helppoa. Haluaisitko kuulla minusta tarkemmin?

Minä pähkinänkuoressa:

Erinomaisen pohjaratkaisuni ansiosta käytän kaikki neliöni tarkasti hyödyksi. Olen saanut mahdutettua 75m2 kotiin tilavan olohuone-ruokailu-keittiön, josta on suora yhteys omalle PUISTOALUEESEEN RAJOITTAVALLE pihalleni. Tämän lisäksi minulta löytyy reippaasti säilytystilaa sekä kaksi makuuhuonetta, jotka sijaitsevat eripuolilla huoneistoa taaten rauhan isäntäväelle ja vieraille. Kaiken kruunaa KOROTETTU HUONEKORKEUS, joten voin luvata, että luonnonvaloa riittää.

Toukola on kuin maaseutu keskellä kaupunkia. Arvostan omaa tilaa ja rauhaa, jonka vuoksi sijaitsen PÄÄTTYVÄN TIEN PÄÄSSÄ. Kiireettömänä sunnuntaina-aamuna on parasta lähteä lenkille koirani kanssa pellon laidalle ja katsoa kuinka lampaat laiduntavat yhdessä laumassa. Entäs etäisyys Oulun keskustaan? Mikäli perjantaina tanssijalkaa vipattaa, niin Oulun keskustan sykkeeseen ei ole kuin 6,5km matka. Voidaan siis todeta sijainnin olevan erittäin bueno!

Mikäli kiinnostuit niin ota yhteyttä, sillä yksityisesittelyt onnistuvat hyvin TuplaR:n avulla (Rauno: 044-7133207, rauno.rahkonen@tuplar.fi).

Olisi kiva tutustua teihin!

 

Asunnon esittely

Sovi näyttö soittamalla:
+358 44 7133207

Asunnon tiedot

Koko: 75m2
Tilat: 3h+k+s+ak
Kerros: 1/1
Rakennusvuosi: 1995
Hoitovastike: 232,50

Hinta: 149 000€

Sijanti: Laurinkuja 3 C11, 90410 Oulu

RR:n 5/5

1 Korotettu huonekorkeus

2 Yksitasoinen rivitalo

3 Täysin remontoitu

4 Viheralueeseen rajoittuva

5 Suojaisa oma piha