Sovi näyttö soittamalla:
+358 44 7133207

Hei!

Minun nimeni on Sarkkisentie 13 As 2. Olen 1997 valmistunut 105m2 paritalo omalla tontilla ja etsin uutta omistajaa. Onpa teitä yksi tai useampi, niin haluan tehdä arjestanne mahdollisimman helppoa. Haluaisitko kuulla minusta tarkemmin?

Sijaitsen rauhallisella Herukan asuinalueella hyvin kulkuyhteyksien päässä Oulun keskustasta. Herukasta löytyy kaikki tarvittavat peruspalvelut, päiväkodit ja loistavat ulkoilureitit.

Tämän kodin katseenvangitsijana toimii upeat korkeat viistokatot, jotka tuovat asuntoon ennestäänkin lisää tilan tuntua. Kauniit pintamateriaalit yhdistettynä suurista ikkunoista tulvivan valon kanssa luovat harmonisen kokonaisuuden.

Olo-ja ruokailuhuone muodostavat yhdessä avaran suuren tilan, joka jatkuu aina omalle suojaisalle takapihan terassille. Sijaitsen rivitalon päädyssä, joten pihalla kelpaa paistatella päivää esimerkiksi grillijuhlien merkeissä omassa rauhassaan. Iso keittiö on yhteydessä ruokailutilan kanssa, joten sieltä on mukava seurustella vieraiden kanssa ruoan laiton yhteydessä.

Alakerrasta löytyy kaksi makuuhuonetta, joista pienempi on kätevästi muutettavissa tarvittaessa esimerkiksi työhuoneeksi. Isompaan makuuhuoneeseen olen laittanut suuret kaapistot ja muutenkin asunnosta löytyy reilusti säilytystilaa. Pihalla on näiden lisäksi myös ulkovarasto. Löydät omille tavaroillesi paikan siis varmasti.

Myös yläkerran käytävään ja portaikkoon tulvii valoa olohuoneen ikkunoista avoimen kaideratkaisun vuoksi. Yläkerrasta löytyy vielä kaksi makuuhuonetta, erillinen wc ja pesutilat. Oma sauna kruunaa kokonaisuuden ja yläkerran eteläparveke on loistava vilvoittelupaikka löylyjen jälkeen.

Mihin sitten parkkeeraisit auton? Älä huoli, sillä asunnon hintaan kuuluu autopaikka ja autokatospaikka, joten paikat löytyy kahdelle autolle tarvittaessa. Ei siis muuta kuin auto parkkiin säältä suojaan katokseen ja oman kodin rauhaan rentoutumaan.

Mikäli kiinnostuit niin ota yhteyttä:
Rauno 044-7133207 /rauno.rahkonen@tuplar.fi

Yksityisesittelyt onnistuvat TuplaR:n avulla hyvin.

Olisi kiva tutustua teihin!

Asunnon esittely

Sovi näyttö soittamalla:
+358 44 7133207

Asunnon tiedot

Koko: 105m2
Tilat: 5h+k+s
Kerros: 1/2
Rakennusvuosi: 1991
Hoitovastike: 170

Hinta: 154 900 €

Sijanti: Sarkkisentie 13 as2 , 90800 Oulu

Kohde

Osoite
Sarkkisentie 13 as2 , 90800 Oulu
Kaupungin osa/kylä
Herukka
Kohteen tyyppi
Paritalo
Kerrosmäärä
1 / 2
Asuinpinta-ala = huoneistoala m2
105 m2
Muut tilat m2
0 m2
Pinta-alan peruste
Omistusmuoto
Oma
Hallintamuoto
Asunto-osakeyhtiö
Hallintamuoto
Asunto-osakeyhtiö
Osakesarjojen numerot
1-1
Osakkeiden lukumäärä
1
Yhtiöjärjestyksen mukainen huoneistoselitelmä
5h+k+s
Parveke
Ulostyönnetty
Parvekkeen ilmansuunta
Etelä
Huoneistoon kuuluu yhtiöjärjestyksen mukaan autopaikka, joka on
Pihapaikka, katospaikka

Kustannukset ja osaketiedot

Hoitovastike
170 €/kk
Rahoitusvastike
227.25 €/kk
Muut maksut / Lisätiedot muista maksuista
Keskimääräinen sähkönkulutus nykyisellä omistajalla 22000kWh/v
Jätemaksu n. 70€/v

Taloyhtiön tiedot

Taloyhtiön nimi
Asunto Oy Oulun Raappana
Taloyhtiön y-tunnus
0860068-4
Taloyhtiön osoite
Sarkkisentie 13 as2, 90800 Oulu
Rakennusvuosi (lopetettu)
1991
Käyttönottovuosi
1991
Tontin omistus
Oma
Tontin pinta-ala
2856 m2
Kaavoitus
Asemakaava
Lämmitysjärjestelmä
Sähkö, Ilmalämpöpumppu
Energiatodistus
Kyllä
Tiedossa olevat korjaukset/remontit
Ei tiedossa olevia remontteja.

Kunto ja varustus

Keittiö

Keittiön varustus
Jääkaappi, pakastin
Keittiön tasot
Laminaatti
Liesi
Keraaminen
Keittiön lattia
Laatta
Keittiön lattia
Maalattu, tapetti

Pesutilat

Kylpyhuoneen varustus
Suihkuseinä, pesukoneliitäntä, lattialämmitys, suihku
Kylpyhuoneen lattia
Laatta
Kylpyhuoneen seinä
Kaakeli

Sauna

Saunan varustus
Sähkökiuas
Saunan lattia
Laatta
Saunan seinä
Puu

Erillinen WC

WC:en lukumäärä
2

Kodinhoitohuone

Olohuone

Olohuoneen lattia
Parketti
Olohuoneen seinä
Maalattu, tapetti

Makuuhuoneet

Makuuhuoneiden lukumäärä
4
Makuuhuoneiden lattia
Parketti, laminaatti
Makuuhuoneiden seinä
Maalattu, tapetti

Muut tilat

Pintamateriaalit

Muuta kauppaan kuuluuvaa

Säilytystilat

Muutostyöt ja kunto

Huoneiston yleiskunto
Hyvä

Tee ostotarjous tästä kohteesta

Tarjouksen tiedot

Kohde

Taloyhtiön nimi / Kiinteistötunnus
Asunto Oy Oulun Raappana
Osoite
Sarkkisentie 13 as2 , 90800 Oulu
Kohteen koko
105 m2, 5h+k+s
Osakenumerot
1-1

Ostotarjous

HUOM! Ostaja vastaa taloyhtiön ja taloyhtiön pankin mahdollisesti perimästä ylimääräisestä taloyhtiölainan lyhennyskulusta

Kaupan ehdot

Sopimussakko

Mikäli kauppa ei toteudu tämän sopimuksen mukaisesti myyjästä johtuvasta syystä, ostotarjouksen ollessa sitova, maksavat myyjät ostajalle sopimussakkona 
4% velattomasta hinnasta

Asiakirjat

Tarjouksen tekijä ilmoittaa tutustuneensa seuraaviin asiakirjoihin:

Yhteystiedot

Tarjouksen voimassaoloaika